Vaikka olen innokas käsityöihminen, niin ompelu on aina ollut vaikea laji. Langat solmussa, neulat katki, alapuola jumittaa, hyppytikkejä enemmän kuin kunnon ommelta jne. Olen syyttänyt asiasta itseni lisäksi ompelukonetta. Isäni osti joskus syntymäpäivälahjaksi käytetyn ompelukoneen kiertäviltä ompelukauppiailta. Ompelukone oli kaikin puolin varsin outo ja piti aina louskottavaa ääntää, vaikka kuinka olisi öljynnyt ja yrittänyt pitää huolta. Isälle sanat "metalliosat ovat kestäviä ja tällaisia koneita ei enää tehdä" oli varma myyntipuhe. Itse jäin jälkikäteen miettimään, että mikähän syy oli, ettei näitä koneita enää tehty... Joka tapauksessa kone tykkäsi syödä kankaita ja ompeli todella huonoa jälkeä. Ajattelin, että syy on taitamattomuudessani, koska kunnon ompelija ompelelee vaikka ovenkahvalla. Haasteita oli myös ystävän saumurin kanssa, joka oli kaiketi kelpo peli, mutta en saanut siihen oikein tuntumaa.

Nyt kun olen kaikenlaista harrastanut ja itsetuntokin sen myötä kasvanut, päätin, että on aika tarttua tätä ompeluhärkää sarvista. Louskokone on jäänyt jonnekin isän varastoon, enkä halua sen kanssa tuttavuutta enää hieroa, siispä tilasin perus-Singerin. Ei mitään koristeompeleita tms., mutta hyvät perusompeleet ja napinlävet. Lisäksi investoin Singerin saumuriin. Tilasin Jyväskylän kangaskaupasta tunikakaavat ja aloin työstämään tunikanalkua halvalle puuvillavoilee-kankaalle. Kangas oli tarjoushankinta ja nimen omaan harjoittelukäyttöön suunniteltu. Kangasta ommellessa tulin päätelleeksi, että olen esteettisesti rajoittunut ihminen, koska kankaan väri ja materiaali ällöttivät minua, vaikka tiesin, että tässä vain treenaillaan tositoimia varten. Tuo tunika lojuu nyt ilman kunnon kaula-aukkoa keskeneräisten pinkassa. Kangasvalinta oli todella huono tunikan leikkauksiin ja malliin nähden, eikä kauluskappale istunut voilee-kankaalla yhtään. Siinä tuli yksi tärkeä oppi: jokainen kangas ei tosiaankaan sovi kaikkiin malleihin ja käyttötarkoituksiin. Kuitenkin muutoin olin melko tyytyväinen siihen, mitä olin saanut aikaiseksi:  siistit saumat, hyvät kiinnitykset. Kertaalleen ompelin hihan nurjapuoli oikealle puolellepäin, mutta siihen olin henkisesti varautunut, koska olen tällainen hömelö.

Koin olevani valmis toiseen materiaaliin ja ostin yksiväristä ja kuviollista trikoota. Tein summittaiset kaavat valmiin kietaisutunikani pohjalta. Saumojen surruttelu sujui nopeasti ja kätevästi saumurilla ja ensimmäisestä versiosta tuli suht nopeasti valmis. Ongelmana oli kuitenkin pullottava rintaosa (miehustaksiko sitä myös kutsutaan). En ollut huomannut mallitunikastani kaavoja piirrellessä, että siinä oli tehty aika paljon laskotuksia rintaosan kohdalle. Toinen asia, mitä en ollut ottanut huomioon oli se, että rinta-osassa käytetty trikookangas oli tanakampaa kuin muu tunikakangas, minkä vuoksi se jäi pönöttämään. Elävän neulatyynyn roolia peilin edessä harjoitellessani kuvittelin olevani taitavakin ompelija ja selitin miehelleni, kuinka tähän kohtaan täytyy tehdä rypytyksiä, että miehustan saa kauniisti ryhtiin. Jälleen kerran tuli todistettua, että jargonilla voi johtaa toista tehokkaasti harhaan omasta osaamisestaan :) Aiemmin tekemäni trikoopäärmeen vaihdoin puuvillapitsiin, jonka ajattelin pitävän pääaukon paremmassa ryhdissä. Pitkällisen ja hartaan sommittelu- ja valmistelutyön jälkeen ompelin uuden version ja voilá: tunika oli valmis. Varmasti ajan mittaan kehityn vielä paljon ompeluhommassa ja huomaan, kuinka paljon virheitä tässä luomuksessa on. Nyt kuitenkin olen iloinen, että sain tämän valmiiksi, tämä pysyy päällä, saumoissa ei ole reikiä ja vaate on tunikaksi tunnistettavissa. Seuraavaksi suunnittelin, että ompelen itselleni kesäiset pellavahousut, kun niitä tuntuu löytyvän tosi huonosti sellaisissa väreissä, jotka minut sytyttävät :)mekko.jpgmekko2.jpg