Toisessa korvismallissa ripustin sulat ketjuun ja koukkuihin ilman sen kummallisempia grumeluureja. Toiseen malliin hyödynsin leikkurin sabluunaa ja maalasin osa pinnassa kultaantaittavalla maalilla ja hioin pintaa kuluneennäköiseksi. Mallailin useampaa eri komboa näiden korvisten kanssa ja lopulta päädyin somistamaan sulkaruodon kohdan strasseilla ja helmillä.

Jotta inspikseni pääsisi vielä paremmin kukoistukseensa tein 2 vihreää ja yhden sinisen luomivärin. Värisävyt muuttuivat matkan varrella, kun vapaalla kädellä testailin eri ainesosia (keltainen rautaoksidi, vihreät ja sininen mica, spirulinajauhe). Täähän ei haittaa, koska kyseessä on luova prosessi. Alhaalla 1 kuvassa samalla luomella 2 eri vihreän sävyä ja 2 alemmassa kuvassa siniharmaasävy.

.

Sininen luomiväri sai kaveriksi violetin värin, jonka nimesin mustikkametsäksi. Nääkin natsaa kivasti yhteen ainakin kämmenselälle kokeiltuna. Silmäluomet oli nimittäin  tässä vaiheessa jo niin täynnä väriä, että enää ei lisää sekaan mahtunut :)

Kaiken kaikkiaan muodostui sellainen kokemus, että jokainen näistä luomiväreistä levittyy mukavasti luomelle ja tuntuu ihanan silkkiseltä (varmaan tuo silkkimica isona osallisena tähän, mutta sen kanssa saa olla maltillinen, koska voi puolestaan haitata jauheen kiinnittymistä). Värin ja pigmentin määrää pystyy säätäämään sillä, miten paljon värimicaa laittaa suhteessa muihin aineksiin. Eli sitä pigmenttisempi ja kimaltavampi, mitä enemmän micaa. Toisaalta mica ei yksinään käy, koska se ei pelkiltään kiinnity ihoon kovin hyvin/pysyvästi. Kolmisen tuntia pidin luomivärejä kotioloissa, joten kovin suuriin rasituskokeisiin nämä värit eivät vielä joutuneet, mutta ainakin tämän jakson kestivät kiitettävästi. Suosittelen muitakin kotikemistejä kokeilemaan :) Ja jos sattuu käymään niin, että luomivärin sävystä tulee sellainen, ettei natsaa omaan tai ystävän kasvoihin, niin voi harkita käyttää jauhetta erilaisissa askarteluprojekteissa ja sekoitella jauhetta mm. maaleihin, liimoihin tai suoraan paperille ja kiinnittää fiksatiivilla.

Viime vuonna teimme pintaremonttia olohuoneeseen ja ostimme uuden sohvan. Meillä oli aikaisemmin sohvan yläpuolella Ikeasta ostettu suuri seepian ja harmaan sävyinen taulu Pariisin cityscapesta, joka sopi kauniisti yksiin vaalean harmaan seinän ja vaalean sohvan kanssa. Remontin myötä halusimme tuoda enemmän värirohkeutta kotiimme ja Pariisi-taulu siirtyi makuuhuoneeseen, jossa saavat harmaan sävyt jatkaa eloansa kaikessa koskemattomuudessaan. Pohdin uuden taulun teettämistä taiteilija-ystävälläni, mutta ajattelin, että sisustus ja ennalta-asetetut värikartat eivät ole taiteilijalle välttämättä mielekäs ja oikea lähtökohta alkaa luoda taideteosta, johon on puristettu sydänverta, revitty selkänahkaa, valutettu inspiraation kyyneliä, tuskaa ja ekstaasia. Miksipä en yrittäisi tehdä sisustustaulun virkaan itse jotakin?

Koska riittävän suurta yksittäistä kanvaasipohjaa ei löytynyt, päädyin ostamaan 3 samankokoista pinkopohjaa. Ensin vetelin pörrötelalla eri sävyisiä akryylimaaleja reiluin vedoin tauluille ja sain samalla tehtyä pientä pintastruktuuria. Mietin, jätänkö taulut pelkistetyiksi väripilkuiksi vai teenkö niihin joitakin yksityiskohtia. Näyttivät yksinään valjuilta, joten työstäminen jatkui...

Aikaisemmin seinämaaleja- ja pintoja suunnitellessani olin törmännyt kauniiseen sabluunaan, jota olisin halunnut käyttää yhden suuren seinän kuviointiin, mutta aikaisemman sabluunakuviointikokemukseeni pohjaten, tiesin, että urakka on todella iso ja vaativa. Samoin ajattelin, että kaunis ja koristeellinen kuvio, joka pienellä pinta-alalla on viehättävä, voi isommalla seinällä muuttua mauttomaksi, hallitsevaksi ja ajan mittaan alkaa todella häiritä. Summa summarum: tuo sabluuna soveltuisi hyvin taulujen kuviointiin. Kiinnitin päivän kuivuneisiin taulujen maalipintoihin sabluunan ja levitin runsaasti Vivan valkoista Relief-papier pastaa sabluunan päälle palettiveitsellä, annoin olla pienen tovin ja irroitin sabluunan pois. Täytin pastalla vain osan sabluunan kuvioista, koska halusin, että jokaisesta taulusta tulee yksilöllinen ja että kuvioinnin lisäksi näkyvillä on myös pelkkää akryylimaalipintaa.

Kun pasta oli kuivunut hieroin pieniä yksityiskohtia Maya gold-väreillä ja lisäsin pastamaista Goldfinger-kultamaalia taulujen reunoille ja kevyesti pyyhkäisten taulujen päälle.

Yhden taulun tein hieman eri tekniikalla: relief-pastan kuivuttua maalasin kerroksen akryylimaalia päälle, annoin kuivua ja tämän jälkeen hioin pastakuvion esiin. Tällä tavoin kuviosta tuli kuluneen (distress) näköinen. Itse olin tyytyväinen siihen, että olin kokeillut uutta tekniikka, mutta lopputuloksena pidin enemmän kahdesta muusta taulusta. Mieheni nimesi sen sijaan lempparikseen juuri tämän kuluneen näköisen taulun. Lopputulokseen olen tyytyväinen: taulut ovat yksilöllisen näköisiä ja mielestäni niistä tulee esiin myös hyvällä tavalla itse tehty look. Mun tyylini ei ole loppuun asti huoliteltu, vaan haluan, että siinä on mukana jonkin verran rosoisuutta ja epätäydellisyyttä. Ensimmäinen alapuolen kuvista on otettu talvella ja toinen tässä kesän korvalla: näyttää värisävytkin aika erilaisilta riippuen siitä, onko sähkön vai luonnon auringon luoma valaistus :)